keskiviikko 28. elokuuta 2013

keskiviikko, jo?

 Loma menee kauheeta vauhtii. Mut ei se mitä koska viikonloppuna on Lahti ja Expo! <3

Tänään oli aivan täydellinen loppukesän päivä. Kävin nauttimassa siitä kesämiehen kanssa. Alkulenkki mentiin kiltisti hihnassa, mutta sittenkun päästiin keskelle metikköö latupohjalle, niin herra sai juoksennella irti. Voi sitä pienen bulldogin riemuu kun saa olla vapaana. :) Päivät ei oo enää niin lämpimiä vaikka aurinko paistaakin täydeltä terältä ja syksyn pystyy melkein jo haistamaan.




 Söin aivan liikaa jäätelöä ja sain aikaan pahanpahan olon. Olosta huolimatta, kun ilta alko pimetä, lähdin salille. Tein olkapää/korsetti-treenin. Olkapäät sain kyllä ihanan hapoille ja varsinkin sivu-vipareita veivatessa polte oli todella sulosta.


Korsettin hinkkaus jäi vähiin, koska se jäätelö ilmotteli halukkuuttaan palata samaa kautta ulos kun meni sisään. Teen aina joko "lattiatreenin" tai "laitetreenin" keskivartalolle. Tänään tein laite, ja sekin jäi vajaaksi. Jäi kierrot tekemättä. Ja hooverit, jotka teen aina vatsatreenissä.
Oon nyt tykästyny salin vatsarutistuskoneeseen jossa tulee tosi hyvä venytys ja supistus, siinä siis liikkuu tuo jalkaosiokin. Siks on tullu tehtyy tuota laitetreeniä tässä viimeikoina vatsalle.


Taas pukkaripällöttelyä.

 Paljon supereita koska a) kun on paljon liikkeitä niin en halua viettää salilla koko päivää/iltaa, ja b) sykkeet pysyy ylhäällä ja polte on ihana!
Pienemmille lihaksille miulla tuntuu toimivan hyvin, vaikka tekee samalle lihakselle superin molemmat liikkeet.

Huomenna vielä rutistan selän ja hauikset, niin sit on tän viikon kaikki treenit tehty, ja viikonloppuna voi ihan vaan syöpötellä ja expoilla hyvällä omallatunnolla. Varsinkin kun sitten maanantaina alkaa dietti! Voi, voi.. Ihan hirvittää mihin paino on noussu, ei oo ihan kauheen hyvin tää tasapainoilu onnistunu nyt lomaviikolla... :( Mut se on sen ajan murhe. Nyt on loma ja kaikki on vaan ihanaa. :)

-RockDoll-

tiistai 27. elokuuta 2013

Tiiistai

Tiistai ja on vaan ihanaaaa kun saa nukkua. :) Aamu alko puurolla ja raejuustolla. Puuroon laitoin margariinia. <3 Nom.


Sit salille rinta/ojentaja-treeniä tekemään. Oli kyllä hyvä ja vahva olo. Olin päättäny kokeilla ekan kerran vinopenaa 14kilon käsipainoille. 12kilolla meni 12toistoo suht siististi (vikat vähän vajaita). Sit hain ne isommat mötkyt siihen ja koitin kovasti psyykata itteeni. Jaaa... Eihän ne noussu. Ei yhtään. En saanu niitä rinnalta ylös. :( Ketutti ihan vietävästi! Edessä on kuitenkin taas diettaaminen ja sillon saa olla tyytyväinen jos nousee enää nuo kakstoistasetkaan.

PullDownien välissä illistelyä.

Treenin jälkeen suihkuun, tosi harvoin käyn salilla suihkussa, se on epämiellyttävää. Sit suihkunraikkaana kesätyönpomoja treffaamaan. Käytiin pientä palautekeskustelua kesästä. Ja sain ihanan lyhdyn joka löys heti kodin miun parvekkeelta. 

Laiskan naisen palkkari.

 Kun pääsin kotiin söin ja pesin pyykkiä ja siivoilin keittiötä yms. Ja hemmottelin itteeni vähän suklaapähkinöillä. Ekat kaks oli hyviä ja sit melkeimpä vaan ällötti. Jännä miten makuaisti tottuu siihen ruokaan mitä syö ja sit erillainen maistuukin vaan pahalle...


Ja sit piti mennä kattelemaan kaiken maailman motivaatio-videoita tuolta tuubista... Ja koska kroppa ei tuntunu vielä kovin loppuun ajetulta niin lähdin lenkille. Juokseminne on hirveää. Mutta koska se polttaa rasvaa paremmin kuin mikään muu, niin pitäisi vaan opetella taas tekemään sitä. Lenkki kesti hurjat 20min joista juoksin 15 kolmessa erässä ja olin varma että kuolema tulee.
Otin muuten lenkille kokeiluun ne miun uudet Bia Brazilin pögät. En oo vielä kuosissa pitämään niitä. :( Yläosa ei halua pysyä tuossa keskivastalo-löllerön päällä vaan se rullautuu alas. Pitää kokeilla käyttöön ottoa kunhan löllerö on häädetty. Muuten housut on loistavat! Eivät hiosta eivätkä purista vaikka ovat istuvuudeltaan tiukat. Saavat kyllä siihen hintaan ollakkin loistavat... *jupinaa*
lääh
Nyt venyttelen kintut ja pyllähdän loppuillaksi sohvaan. :)

-RockDoll-

Videon laatu ehkä hieman huono...
Mutta jos tää ei sytytä hinkua treenata niin ei mikään!

Loma-maanantai

 Nukuin pitkään. Aamu oli oikein hidas. Niin hidas etten meinannu sit päästä salille asti. Laiskotti vaan kovasti. Sain onneks kaverillisen potkun puhelimen välityksellä. Miun paras ystävä on maailman ihanin natsi, eikä anna miun ikinä velttoilla. <3

Pullo oli vuotanu, glutamiinit pitkin reppua.
 Salilla jalkapäivä. Lämmittelin reiden ojentajilla ja koukistajilla. Prässi kulki hyvin. Tein oman uuden ennätyksen. Mut sit hackissa polveen tuli viiltävä kipu ja treeni jäi siihen. Hackissa tähtäsin 80kiloon mut jäipä kesken. :(
 Polvi tuntu vielä kotiin pyöräillessä vähän hassulle, mutta sen jälkeen ihan normaalilta. Hassu juttu.

Miepä treenaan tällä viikolla joka päivä ma-to! Että kerkeen tekemään kaikki treenit ennen perjantain Lahteen lähtöö. :) Ja koska treenasin sunnuntaina niin se tietää viittä treenipäivää putkeen. En muista millon olisin viimeks tikistäny noin monta putkeen. Mutta koska ei työt verota, niin uskon kyllä sen onnistuvan.

 Iltapäivällä kävin vielä äitin ja kesämiehen luona. Käytiin vähän lenkillä ja söin siellä rekkalastillisen kanaa ja riisiä raejuustolla. Omnom.

Ainoo ongelma on että miun kännykkään tulee viestejä tarjolla olevista keikoista, ja kokoajan on sellanen olo että jos ihan pikkuisen kävis töissä... Ihan vähän vaan... 

-RockDoll-


sunnuntai 25. elokuuta 2013

mökkeilyä

 Ihan ekana pikku vinkki Joensuussa asuville:
Löytyy keskiviikon Heilistä...
Tällä viikolla on mökkeilty oikein urakalla. Ensin oli töissä mökkipäivä torstaina. Ei paljoo sää helliny... Istuin ulkona grillivahtina märkänä ja viluissani.


 Ja sit lähettiin miehen kaa mökille perjantaina. :) Aurinko paisto ja oli ihanaa! Pelkkä mökille ajaminenkin oli jo tosi mukavaa kun säät suosi. Ja siis miehän en aja, ihan vaan istun kyydissä.

Löydettiin veneestä hämyläinen.
Ja mie tietysti pelastin sen. :)
Ei kauheen innokas kuvattava.
Mut miut päästettiin rattiin! :)
 Oltiin kaks yötä poissa ja oli kyllä mukavaa. Mie en vaan millään meinannu osata olla kun ei ollu tietokonetta ja sähkön puuttumisen takia ei voinu kännykkääkään käyttää pahemmin, ettei akku lopu. Ja on muuten ihan pirun pelottavaa yölläkun on ihan pimeetä ja ihan hiljasta, oon niin tottunu siihen että kaupungissa ei koskaan oo hiljasta tai pimeetä. Osasin mie sit loppujenlopuks eilisen rötkyillä ja puuhastella ihan vaan halko/tuli/vesi juttuja ja rauhottuu. Ruoka oli salaatti/liha/kaurapuuro linjaa suurimmaks osaks eli ihan terveellistä. :)

Miullapa alko muuten kesäloma! Oma ajatus että alan ottamaan keikkoja 5.9 alkaen, mut saattaa olla että tää venyy jos töitä ei tarjota. Vaikaa ihan vaan rentoutuu ja nauttia vapaasta kun pelottaa ettei niitä töitä sit ookkaan. :( Mut pitää vaan luottaa siihen että kaikki järjestyy ja niitä töitäkin löytyy, ainahan niitä on löyty. :)

Nyt jatkan vielä rötkyilyy tuossa omassa sohvassa ja illalla meen tekemään viikon viimesen treenin. Pitää kokeilla tikulla jäätä jos löytäs jonkun vaikka kaveriks!

-RockDoll

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Oltiin eilen Huhmarissa! Ajeltiin synkkään ja pimeään korpeen kattelemaan bändejä, pyöriä ja tatuoijia. :) Tää reissu oli vähän niinkun miun synttärilahja. <3


Yllätys oli sit suuri kun rannekkeen lisäks miulle ojennettiin myös backstage-passi! Juomaa ja ruokaa!


Festarit oli enemmän kokoontumisajot kun festarit eli pyöriä ja liivi-setiä oli runsaasti ja porukkaa muuten aika vähän. Positiivista tietysti se ettei mihinkään tarvinnu jonottaa. :D Ja tunnelma oli hyvä.

Kuuden maissa alko satamaan ja sato koko illan. Ja Francine oli perunu, niin ei sit ees jääty oottamaan 69 eyesii vaan lähettiin kotiin nukkumaan. Tänään oli sit mukava herätä ilman krapulaa ja hyvin nukkuneena. Tänään on muuten rötkyily-päivä, mut illalla meen veivaamaan selkäfileitä ja hauiksia.

-RockDoll-

lauantai 10. elokuuta 2013

Reeniä, reeniä.

Viikon neljäs treeni tuli tehtyy tänään. Eli tän viikon treenit on läjässä. :)

Tälläkin viikolla on taas omat vaatimattomat ennätykset paukkunu ja treeni on kulkenu. Tosin into ei oo ollu ihan niin kova kun jokunen viikko sitten. Tänään sain sit kaverin treeniseuraks. :) Tulee lähdettyy, kun on joku jonka kanssa mennä. On vaan outoo olla jonkun kanssa kun on tottunu pyörimään siellä yksin.

Hauiskäännössä kokeilin viimesen sarjan jälkeen laittaa vielä vähän lisää painoo ja  kokeilla josko menis. Kaks meni, oli kyllä tekniikka ihan hanurista. Silti JEI!

Viimenen oikee sarja menossa.

Ei oo ehkä tullu tälläviikolla pysyttyä bodisafkoissa. Mut pitää nyt nauttia kun ei oo dietti päällä. :)
Mustikkapiirakka ala RockDoll
Sit meillä kävi pikkuvieraita päivänä yhtenä:
:D

Elämä on mukavaa ja lomaankin on enää kaks viikkoo. Tiedossa ehkäpä mökkeilyä ja sit Expoilemaaaan!

-RockDoll-