perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ristiriitaista

Fiilikset on tosi ristiriitaset.

Toisaalta oon ilonen koska paino liruu kiltisti alaspäin ja oon alimmassa luvussa varmaan kahteen vuoteen. Sekä viime, että tän viikon tulos on ollu -500g. Laitan uutta kuntokuvaa loppukuusta. Vaatekaapin perukoille haudatut vaatekappaleet, joiden kanssa luovuin jo toivosta saada niitä ikinä päälle, mahtuukin yllättäen täydellisesti. Ja ennen tiukat mekot löpöttää vyötäröltä.

Toisaalta salilla voimatasot hiipuu ja treeni tuntuu usein tosi tahmeelta, enkä osaa suhtautua asiaan.
Sitten vielä asia joka vituttaa niin ettei veri kierrä, on palkka. Taas kerran, jostain syystä, miulle ei makseta sisällä olevia lisiä. Tää viikonloppu tulee olemaan seittemäs peräkkäinen viikonloppu töissä ja en oo saanu niistä lisiä vielä yhdestäkään! Palkoissa ollaan sitä mieltä, että kun oot vaan sijainen, niin pitää olla tyytyväinen että saa yleensä palkkaa joskus. Tän takia joudun siirtämään tatuoinnin seuraavaa istuntoa taas kerran ja perumaan ensimmäisen baarikeikan sitten tammikuun! Tekis mieli soittaa esimiehelle, että jos he ei maksa palkkoja niin mie en tuu töihin. Mutta tietysti mie vaan kiltisti lyllerrän sinne. Vaikka tänäviikonloppuna olisin ollu sata kertaa mielummin Helsingissä seuraamassa kisoja. Niin... Sekin ketuttaa. Olla töissä vaikka haluisin olla kultsalla.

Salilla käyty. Ruoka tulossa. Suihkussa käyty. Eli kohta ravintoo ja sitten sinne töihin. Kiva mennä tän angstin kanssa hoitamaan muita. Ei maha mitään. Pitää käydä marisemassa osastonhoitajalle, jos se helpottas oloa.

-RockDoll-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti